Rasmus on muusikko, ilmaisutaidon opettaja, näyttämötaiteilija ja monen alan taitava mies Riihimäeltä.
komediallinen draamaelokuva ystävyydestä,
jalkapallosta ja uusista aluista
Tuottaja-ohjaaja Jaakko Malinen
Jaakko lähti mukaan elokuvaan kun Rasmus esitteli hänelle käsikirjoitustaan kesällä 2018. Jaakon ehdotuksesta asiaa lähdettiin viemään taholle josta löytyisi osaamista ja kokemusta tekniikasta, kuvauksesta ja muutenkin; pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille Wanda Videonet ry:lle jossa Jaakko on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa sekä myös näyttelijänä lyhytelokuvissa.
Vuodesta 1986 lähtien Jaakon kokemuksiin on kertynyt näyttelemistä, ohjaamista, näytelmä-/pienoiselokuvien työryhmien ohjausta, tuottamista, käsikirjoitusyhteistöitä ja pöytälaatikkotekstejä sadoittain.
Arttu Väisälä
Arttu Väisälä on toiminut Wanda Videonetin riveissä jo toistakymmentä vuotta. Hänen käsistään on lähtenyt käsikirjoituksia ja ideoita. Kuvaajana Arttu on ykkösluokkaa. Hänen kädenjälkiään kantavat monet lyhytelokuvat jotka ovat niittäneet kunniaa sekä kotimaisissa kilpailuissa kuin myös kansainvälisissäkin. Artulla on päävastuulla Latekicksin tekniikan järjestelyt ja toimiminen pääkuvaajana ja kuvaamisen koordinaattorina. Jälkieditointi tulee olemaan Artun asiantuntevalla vastuulla. Toki ohjaaja ja tuottaja ovat mukana tiiviisti mutta luotamme Artun näkemyksiin monessa kohdassa. Se tullaan näkemään 2020 syksyllä jolloin elokuva on valmis esitettäväksi.